Elämä Lapselle -suurkonsertti on osa Elämä Lapselle -hyväntekeväisyyskampanjaa, jota Lastenklinikoiden Kummit ry on pyörittänyt jo vuodesta 1995 lähtien.
Elämä Lapselle -konsertissa esiintyvät mm. The 69 Eyes, Pete Parkkonen, Signmark, Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Anna Abreu, Smak, Juha Tapio, Sunrise Avenue, Deep Insight, Hevisaurus, Princessa Avenue, Antti Tuisku sekä Haloo Helsinki!
Konsertti televisioidaan totuttuun tapaan MTV3-kanavalla suorana lähetyksenä kello 20-22.
Tule tapaamaan Elämä Lapselle -konsertin staroja Teatteriin virtuaaliseen Elämä Lapselle -konserttitapahtumaan tiistaina 1.9. ja perjantaina 4.9.
Tiistaina 1. syyskuuta klo 16-18
Neljännen albuminsa Sucker For Love tänä vuonna julkaissut Deep Insight -bändin laulaja Jukka ja kitaristi Johannes vierailevat Teatterissa klo 16-17.
Syyskuun alussa kolmannen pitkäsoittonsa julkaisevan Smakin laulaja Kalle ja kitaristi Henkka, sekä heti ensimmäisellä albumillaan Suomen myyntilistojen kärkipäähän nousseen Haloo Helsinki! -yhtyeen Elli, Leo ja Jere ovat faniensa tavattavissa Teatterissa klo 17-18.
Perjantaina 4. syyskuuta klo 15.45 - 16.45
Euroviisukarsinnoissa suurta suosiota kerännyt kuuro rap-artisti Signmark, eli Marko Vuoriheimo saapuu vierailulle Teatteriin.