Muusikon uran alku!
Steve Harrisin ura muusikkona alkoi, kun hän perusti ystäviensä kanssa yhtyeen nimeltä Gypsy's Kiss, joka oli lyhyt kokeilu. Harris siirtyi 18-vuotiaana yhtyeeseen nimeltä Smiler, jonka muut jäsenet oli häntä selvästi vanhempia, 26-vuotiaita. Vuonna 1975 Harris erosi Smilerista ja perusti nykyään yhdeksi maailman suosituimmista lukeutuvan heavy metal -yhtyeen Iron Maidenin.

Harris on nykyisin pyytänyt yhä useammin säveltäjäparikseen Janick Gersin, Adrian Smithin, Dave Murrayn tai Bruce Dickinsonin tuomaan uusia tuulia kappaleisiin.
Kuuluisia sävellyksiä
Harrisin säveltämiä kappaleita ovat muiden muassa "Phantom of the Opera", "Fear of the Dark", "Aces High", "The Trooper", "Run to the Hills", "Hallowed Be Thy Name", "Wrathchild", "Sign of the Cross", "To Tame a Land", "Alexander the Great", "Seventh Son of a Seventh Son" ja Iron Maidenin pitkäkestoisin kappale, yli kolmetoista minuuttia pitkä "Rime of the Ancient Mariner".

Harrisilla on ex-vaimonsa Lorrainen kanssa neljä yhteistä lasta, joista muusikkotytär Lauren Harris lämmitteli Iron Maidenia useissa konserteissa A Matter Of Life And Death -maailmankiertueella.
Harris on Iron Maidenin ainoa perustajajäsen. Kaikki muut jäsenet ovat vaihtuneet hänen ympäriltään – osin omasta halustaan, osin Steve Harrisin tahdosta.
Vaikeat ajat
Harrisin yksityiselämän ongelmat heijastuivat albumin The X Factor (1995) synkempiin aiheisiin. Hän oli ottanut vuonna 1993 avioeron vaimostaan Lorrainesta, jonka kanssa oli ollut naimisissa vuodesta 1983. Lisäksi hänen isänsä oli hiljattain kuollut.

(c) Wikipedia