Mulla on oikeuksia!


Tsekkaa video Lapsen oikeuksien päivä -chatista!

Nuorten ja lasten oikeuksien ohjelmaa Habboon järjestävät:

Miksi tärkeää?

Kyselyn vastaajista osa koki, ettei lasta kuunnella tarpeeksi, eikä lapsella ole todellisuudessa mahdollisuutta vaikuttaa. Habbossa toivottiin, että kyselyn pohjalta tehtäisiin tutkimus, ja tuloksista tiedotettaisiin medialle ja päättäjille.

Mulla on oikeuksia! kampanjan järjestäjätahot pitävät tärkeänä kyselyn tuloksia ja pyrkivät hyödyntämään niitä omassa työssään. Tuloksia on julkaistu myös eri medioissa. Näin jo tälläkin kyselyllä saadaan nuorten ääntä kuuluviin!

Lasten & nuorten oikeudet Habbossa

YK:n lapsen oikeuksien sopimus juhli 20vee synttäreitä. Vuoden teemana oli oikeus osallistua, vaikuttaa & tulla kuulluksi. Juhlavuotta vietettiin monin eri tavoin myös Habbossa: 13 habbolaista voitti tilaisuuden päästä chattailemaan eduskunnan puhemies Sauli Niinistön kanssa 20.11. Julkkisbileissä samana iltapäivänä Paleface, Jyrki69 & Signmark olivat tentattavina lapsen oikeuksista. EOPH:n Hubussa ja Netarin chateissa juteltiin myös lapsen oikeuksista



Mitä vastattiin?

Vastaajien mielestä kysymykset olivat melko helppoja ja lapset tuntevat sopimuksen mielestään melko hyvin. Aikuisia sen sijaan pitäisi tiedottaa lisää näistä asioista!

Ne jotka tuntevat lapsen oikeuksien sopimusta, olivat sitä mieltä, että vanhemmat eivät tunne sopimusta tarpeeksi hyvin, ja että oikeudet eivät toteudu. Toisaalta ne vastaajat, jotka eivät tunteneet sopimusta aiemmin, iloitsivat, että kyselyn vastaamisen jälkeen he tuntevat oikeutensa paremmin.



Tiesitkö, että nuorilla ja lapsilla on ikiomat oikeudet?

Kaikilla nuorilla ja lapsilla maailmassa on samat oikeudet, riippumatta siitä, missä he asuvat, miltä he näyttävät tai mitä kieltä he puhuvat.

Lähes kaikki maailman maat ovat sitoutuneet noudattamaan YK:n lapsen oikeuksien sopimusta. Sopimus takaa kaikille alle 18-vuotiaille muun muassa oikeuden osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi omassa elämässään ja yhteiskunnassa.

Lue lisää lasten oikeuksista täältä



Mulla on oikeuksia! kysely

Irc-galleriassa & Habbossa toteutettiin kysely lapsen oikeuksien sopimuksesta osana juhlavuoden muuta ohjelmaa. Kysely oli auki viikonlopun ajan, ja vastauksia tuli yhteensä 3220.

Ketkä vastasivat?

Irc-gallerian vastaajista 81,51 % oli tyttöjä. Iältään he olivat pääsääntöisesti 14-vuotiaita tai yli. Habbossa vastaajat olivat nuorempia: 41 % vastaajista oli enintään 12-vuotiaita. 13–15-vuotiaita oli 45 %. Habbossa 58 % vastaajista oli tyttöjä.

 Tiedot 

Mulla on oikeuksia!

Ryhmä on luotu: 14.10.2009

2,202 jäsentä ryhmässä