Muotiviikko

Perusta Muotitalo

Kerää kokoon porukka muodin tuntijoita ja perusta muotitalo.

Muotitalon tehtäviin kuuluu muotinäytöksien järjestely, vaatteiden suunnittelu ja mallien palkkaus.

Haali kokoon viisi ystävääsi. Kolme mallia, yksi muotisuunnitteljia ja sinä, muotitalon johtaja.

Suunnitelkaa yhdessä huikea muotinäytös. Näytöksellä tulisi olla teema, jonka saa itse valita.

Valitsemme kolme muotitaloa perjantain muotishowhun.

Muotinäytöksessä esitellään kolmen muotitalon luomukset.

Lue lisää ja hae mukaan kisaan.

Keskiviikon suunnitteluskaban voittaja:

Tehtävänä oli suunnitella kesävaate jonka voisi nähdä vuonna 2050 katukuvassa.

Letkunius

Letkunius saa Neon -tavarapaketin palkinnoksi.

Asu

Koska vuonna 2050 tekniikka on niin paljon kehittyneempää niin totta kai se on vallannut myös vaatteet.

Ensinnäkin kun joka paikassa nykyään täytyy olla TV, kuten autoissa niin myös vyössä tulee olla telkkari, josta voi tarkastaa päivän tapahtumat.
Koska kaikki matkustaa niin paljon ja jottei lemmikit joutuisi jäämään yksin kotiin niin paidassa olevassa akvaariossa voi pitää kalat mukana reissussa.
Kun kaikilla nykyään on mp3-soittimet aina mukana niin totta kai vuonna 2050 kun laitat soittimen taskuusi niin musiikki kuuluu housuissa olevista kaiuttimista.

Sinulle herää tässä vaiheessa kysymys mistä tämä kaikki elektroniikka saa virtansa, vastaus tähänkin ongelmaan löytyy lippiksessä olevasta aurinkokennosta joka lataa itsestään koko ajan akut täyteen virtaa. Myös lippiksestä löytyy antenni jonka avulla radio ja telkkari toimii.

Tiistain suunnitteluskaban voittajat:

Pyysimme suunnittelemaan Britneylle kokonaan uuden esiintymisasun. Tyyli oli vapaa.

Raatimme valitsi viisi parasta esiintymisasua. Asujen suunnittelijoille lähtee kaikille kolme lippua Britney Spearsin keikalle.

--@Noora@--
Asu

Zeng
Asu

.:corneille:.
Asu

APE-92
Asu

-Missy
Asu

Paljon Onnea Voittajille!

Bongaa Fashionguide Habbossa ja tule WOW!!:atuksi!

Fashionguide puikkelehtii Habbossa ja jakaa tarroja.

Kun näet Fashionguiden jossain päin Habbossa, kuiskaa hänelle:

Tyylikkyys ennen kaikkea...

ja hän palkitsee sinut WOW!!-tarralla.

Torstain Suunnitteluskaba

Pyysimme habboja suunnitelemaan valitsemalleen staffille työasun.

Valitsimme 10 hienoa piirrosta jonka luojat palkitsimme kahdn kuukauden HC-jäsenyyksillä.

Asut:

1. Vahinkohabbo

Hessulin työasu

2. tw-94

Tuun työasu

3. lorrie

Seitikin työasu

4. Cadaverous

Tuu työasu

5. aleboy

Antibiootin työasu

6. Virusmato

Antibiootin työasu

7. Ellen-

Tuun työasu

8. AmisWee

Seitikin työasu

9. ::ice-boy::

Hessulin työasu

10. ukaankka

Tuun työasu

Häikäiseekö?

Liity ryhmään ja lunastat itsellesi Arskat -merkin.
Merkit jaetaan päivittäin ajalla 6.7.-10.7.

 Ryhmän jäsenet (3505) 


1 - 20 / 3505
Ensimmäinen | << | >> | Viimeinen

 Tiedot 

Muotiviikko

Ryhmä on luotu: 29.6.2009

3,505 jäsentä ryhmässä

Ei tageja.